Vuosikertomus 2002

Huomattavin muutos Seuran toiminnassa päättyvänä vuonna lienevät arkiston hoitoa ja säilytystä koskevat uudelleenjärjestelyt. Seuran hallussa 1930-luvulta lähtien ollut C. G. Mannerheimin Aasian-matkan aineisto on deponoitu Helsingin yliopiston kirjaston (HYK) säilytettäväksi lukuun ottamatta valokuvia, jotka jo aiemmin on deponoitu Museovirastoon. Seura on myös käynnistänyt neuvottelut muun tutkimusarkiston sekä toiminta-arkiston vanhimpien osien siirtämiseksi Kansallisarkistoon. Toiminta-arkiston luettelointi vuosilta 1883–1983 on saatettu päätökseen.

Päättyvä vuosi on Seuran 119. toimivuosi. Vuoden aikana Seura on järjestänyt vuosikokouksen sekä 8 kuukausikokousta. Valtioneuvoston kanslialta ja Tieteellisten seurain valtuuskunnalta tulleen suosituksen takia kokouspaikaksi on vakiintunut Tieteiden talo, jossa kaikki tämän toimikauden kokoukset on järjestetty. Niissä on kuultu seuraavat esitelmät:

  • vuosikokouksessa 2.12.2001 esimies, prof. Ulla-Maija Kulonen (Helsingin yliopisto): Suomalais-ugrilaisten kielten demonstratiivipronomineista,

  • 18.1.2002 maist. Jussi Ylikoski (Turun yliopisto): Pohjoissaamen nominaalirakenteista,

  • 15.2. dos. Eino Koponen (Kotimaisten kielten tutkimuskeskus): Sápmelaš ja muita omaperäisiä sananselityksiä,

  • 15.3. prof. Pekka Sammallahti (Oulun yliopisto): Saamen kieliopin kuvauksesta,

  • 19.4. prof. Karl Pajusalu (Tarton / Helsingin yliopisto): Vokaalisoinnun typologiaa,

  • 17.5. prof. Marja Leinonen (Tampereen yliopisto): Venäjän vaikutus komin syntaksissa,

  • 20.9. dos. Ildikó Lehtinen (Museovirasto): Voiko Siperiassa selvitä?,

  • 18.10. lis. Christian Carpelan (Helsinki): Volgalta luoteeseen: arkeologisia visioita,

  • 15.11. prof. Anneli Sarhimaa (Mainzin yliopisto): Itämerensuomalaisten kielten tutkimuksen lingvistinen merkitys.

Kokouksissa on ollut läsnä yhteensä 277 henkeä. Johtokunta on kokoontunut kaikkina mainittuina päivinä, yhteensä 9 kertaa.

Seuran taloudellinen tilanne on pääpiirteissään vakaa, vaikka Suomen Akatemian avustus laski suhteessa edelliseen ja oli 40 000 euroa. Kirjallisuuden myyntitulot eivät yltäneet budjetoituun määrään ja ovat asteittain vähentyneet, mikä osaksi johtuu heilahteluista julkaisutoiminnassa. Kohtuullisina pysyneiden sijoitustuottojen ansiosta pystyttiin toimintaa ylläpitämään normaalissa laajuudessa ja osa sijoitustuotoista siirtämään pääoman lisäykseksi. Omakatteisten rahastojen pääomaa kartuttivat myös eräiden varallisuuserien muutosten yhteydessä kirjatut myyntivoitot, mutta Seuran omien pörssiosakkeiden kirjanpitoarvoa jouduttiin alentamaan huonon kurssikehityksen vuoksi.

Seuran hallussa olevista rahastoista sekä yleisistä varoista on myönnetty apurahoja ja palkintoja yhteensä 15 300 euroa. August Ahlqvistin, Yrjö Wichmannin, Kai Donnerin ja Artturi Kanniston rahastojen korkovaroista päättänyt Suomalais-Ugrilaisen Seuran ja Kotikielen Seuran yhteisesti asettama lautakunta päätti 25.2.2001 pitämässään kokouksessa neljästä väitöskirjapalkinnosta: 3000 euron palkinto myönnettiin fil. tri Tiina Onikki-Rantajääskölle hänen väitöskirjastaan Sarjoja. Nykysuomen paikallissijaiset olotilanilmaukset kielen analogisuuden ilmentäjinä, 1500 euron palkinnot fil. tri Tapio Hokkaselle hänen väitöskirjastaan Slips of tongue. Errors, repairs, and a model, fil. tri Pasi Lankiselle hänen väitöskirjastaan Ajatus kuluttaa kiveä. Mitan eroosio Juha Mannerkorven lyriikassa sekä fil. tri Krista Ojutkankaalle hänen väitöskirjastaan Ruumiinosannimien kieliopillistuminen suomessa ja virossa.

Minette ja Otto Donnerin, Mikko Korhosen, Julius Markin sekä lahjoittajien rahaston korkovaroista nuorten tutkijain sekä tutkijoiksi aikovien apurahana johtokunta myönsi 17.5. pitämässään kokouksessa 3800 euroa maist. Kimmo Laineelle Joensuusta hänen väitöskirjatyöhönsä Karjalan kieli Suomessa 1866–1944.
Albert Hämäläisen rahastosta ensisijaisesti etnografiseen hankkeeseen tarkoitetusta apurahasta Itä-Venäjällä asuvien suomensukuisten kansojen tutkimukseen päätettiin 15. marraskuuta johtokunnan kokouksessa. Maist. Anna-Mari Immoselle myönnettiin 2500 euron apuraha hänen väitöskirjahankkeeseensa Marilaiset häät sekä maist. Karina Suomiselle 1500 euron apuraha hänen väitöskirjatyöhönsä Menneisyyden ja folkloren käyttö Nenetsiassa.

G. J. Ramstedtin rahastosta myönnettiin 1000 euron apuraha apulaisprofessori Borjigin Buchululle (Sisä-Mongolian sosiaalitieteiden akatemia) Ramstedtin teoksen Seitsemän retkeä itään kääntämiseksi mongolin kielelle.

Seuran hallussa olevien aineskokoelmien muokkaus-, toimitus- ja julkaisuhankkeista on vuoden aikana tuettu T. E. Uotilan komilaisten tekstien valmistelua toimittajanaan maist. Paula Kokkonen, neljän kuukauden täysstipendin suuruus 4308 euroa.

Seura on tehnyt kauaskantoisen päätöksen ottamalla julkaisuohjelmaansa M. A. Castrénin elämäntyön uudelleen julkaisemiseen tähtäävän Manuscripta Castrenianan. Sen tavoitteena on julkaista Castrénin kieli- ja kansatieteellinen käsikirjoitusaineisto toimitettuna ja kommentoituna englanniksi, matkakertomusten ja -kirjeiden täydellinen kokoelma sekä tieteellinen elämäkerta englanniksi ja mahdollisesti suomeksi. Hankkeen aikaväli ulottuu vuoteen 2013, jolloin tulee kuluneeksi kaksisataa vuotta M. A. Castrénin syntymästä.

Julkaisutoiminta on muuten jatkunut pääpiirteissään entisellään, joskin ilmestyneiden niteiden määrä on selvästi tavanomaista alhaisempi. Lasku lienee tilapäinen, ja kuten seuraavan vuoden julkaisuohjelmasta tuonnempana käy ilmi, tekeillä on useita kirjoja, joiden voidaan olettaa valmistuvan lähitulevaisuudessa.

Seuran omissa sarjoissa ovat edellisen vuosikokouksen jälkeen ilmestyneet seuraavat niteet:

  • Toimituksia 242. Early Contacts between Uralic and Indo-European: Linguistic and Archaeological Considerations. (Papers presented at an international symposium held at the Tvärminne Research Station of the University of Helsinki.) Edited by Christian Carpelan, Asko Parpola and Petteri Koskikallio. 456 s.

  • Lexica XXVIII. Reverse Dictionary of Mari (Cheremis). Obratnyj slovar' marijskogo jazyka. Compiled by Jorma Luutonen, Sirkka Saarinen, Arto Moisio, Oleg Sergeyev, Lidiya Matrosova. 446 s.

Ilmestyneiden julkaisujen yhteissivumäärä on 902 s.

Lisäksi on otettu uusi painos loppuun myydystä teoksesta

  • Castrenianumin toimitteita 57. Marja Lappalainen (toim.), Sukukansapäivien satoa. Kirjoituksia ja puheenvuoroja suomalais-ugrilaisuudesta.

Vuoden 2003 julkaisuohjelmassa ovat mm. seuraavat Seuran omien sarjojen nimekkeet:

  • Toimituksia. Jarmo Elomaa, Vatjan astevaihtelu.

  • Toimituksia. Dennis Estill, Erzya Mordvin prosody. Käsikirjoitus valmis.

  • Toimituksia. Riho Grünthal, Diachronic change in Finnic noun phrase. Käsikirjoitus viimeisteltävänä.

  • Toimituksia. Lauri Harvilahti, The Eternal Poplar. Studies on Upper Altai Qai Singing.

  • Toimituksia. Nobufumi Inaba, Suomalais-volgalaisten kielten omistusrakenteen kehitys. Käsikirjoitus viimeisteltävänä.

  • Toimituksia. Paula Kokkonen, Syrjänische Texte V. Ylä-Vytšegdan murretta. Toimitteilla.

  • Toimituksia. Janne Saarikivi, Pinegan piirin suomalais-ugrilainen substraattinimistö.

  • Toimituksia. Edit Vértes, Kommentaarit K. F. Karjalaisen eteläostjakkilaisiin teksteihin.

  • Sanakirjoja. Jarmo Alatalo, Kai Donnerin selkupin sanakirja. Kielentarkistus käynnissä.

  • Sanakirjoja. Jorma Luutonen, Mihail Mosin ja Valentina Sčankina, Mordvan kielen käänteissanakirja. Käsikirjoitus viimeisteltävänä.

  • Sanakirjoja. Maria Barmič, Tapani Salminen ja Juri Vello, Metsänenetsin sanakirja.

  • Kansatieteellisiä julkaisuja. Timofej Jevsevjevin marilaiset rakennukset. Toim. Ildikó Lehtinen. Painossa.

  • Finnisch-Ugrische Forschungen 57. Painossa.

Tekeillä on myös useita muita monografioita, ainesjulkaisuja ja kokoomateoksia kirjoittajinaan ja toimittajinaan Juri Anduganov, Robin Baker, Michael Branch, Vuokko Eiras, Ulla-Maija Kulonen, Johanna Laakso, Ildikó Lehtinen ja Tapio Peltola. Yhteistyössä Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen kanssa jatkuu karjalan, tšeremissin ja vogulin kielen sanakirjojen toimitustyö. Castrenianumin toimitteiden julkaiseminen jatkuu yhteistyössä Helsingin yliopiston suomalais-ugrilaisen laitoksen kanssa. Tekeillä ovat seuraavat julkaisut:

  • Castrenianumin toimitteita. Raija Bartens, Tähtiä lumessa. Ersä- ja mokšamordvalaista runoutta.

  • Castrenianumin toimitteita. Juha Kääriäinen (toim.), E. N. Setälän liiviläinen sanasto.

  • Castrenianumin toimitteita. Gábor Richly (toim.), Unkarin historiallisia kertomuksia.

  • Castrenianumin toimitteita. Tor Tveite, The case of the object in Livonian.

Tieteellisten seurain valtuuskunnan julkaisukeskuksen hoidossa olevaan seuran julkaisuvarastoon on vuoden aikana saatu uusia julkaisuja 6 uutta nimekettä, yksi uusintapainos ja julkaisuluettelo, yhteensä 3728 nidettä, joista 1220 julkaisuluetteloa. Tiedekirja on myynyt seuran julkaisuja vuoden 2002 lokakuun loppuun mennessä 628 nidettä. Seuralla on julkaisuvaihtokumppaneita 195. Tieteellisen kirjallisuuden vaihtokeskus on lähettänyt näille 697 nidettä. Vastikkeettomia kappaleita (arkistokappaleiden, johtokunnan kappaleiden lisäksi) on toimitettu 370 arvostelijoille, lahjoiksi, näyttelyihin ja työkappaleiksi. Julkaisuluetteloa on jaettu 834 kappaletta.

Viime vuosikokouksessa kutsuttiin Seuran uudeksi ulkojäseneksi prof. Afat Gurbanov Bakusta.

Seuran vakinaisiksi jäseniksi on vuoden aikana valittu erikoistutkija Hannu Ahokas Helsingistä, erikoistutkija KTM Jouko Ahtola Helsingistä, tutkija Olga Glebova Pietarista, opiskelija Anna Idström Helsingistä, opiskelija Lotta Jalava Helsingistä, lastenlääkäri Tuula Koski Lappeenrannasta, tstosiht. Maija Laakso Helsingistä, säveltäjä Tuomas Laurinen Helsingistä, opiskelija Kimberli Mäkäräinen Espoosta, arkkitehti Hanna Pakkala Helsingistä, tutkija Aaron Retish Columbuksesta Yhdysvalloista, opiskelija Mikko Salminen Groningenista, opiskelija Mikko Suutarinen Helsingistä, opiskelija Hiroyuki Suzuki Hyogosta Japanista, tutkija Michele Terray Helsingistä ja maist. Tanja Vaittinen Turusta.

Vuosikokouksessa tehdyn päätöksen mukaisesti on uusilta vakinaisilta jäseniltä peritty kertajäsenmaksuna 40 euroa, opiskelijoilta kuitenkin 20 euroa.

Päättyvän toimintavuoden aikana Seura on tervehtinyt kunniajäsentään prof. Károly Rédeitä Wienistä 70-vuotispäivän, ulkojäseniään prof. János Kodolányia Budapestista, Tryggve Sköldiä Uumajasta 80-vuotispäivän, tutkija Valdek Pallia Tallinnasta ja Marija Zaitsevaa Petroskoista 75-vuotispäivän, tutkija Gert Saueria Berliinistä 70-vuotispäivän johdosta ja prof. Valentin Kelmakovia Iževskistä 60-vuotispäivän johdosta, sekä vakinaisia jäseniään maist. Viljo Tervosta Espoosta 85-vuotispäivän, maist. Marita Cronstedtia Helsingistä 80-vuotispäivän johdosta ja prof. Pentti Leinoa Helsingistä 60-vuotispäivän johdosta.
Seura on kuoleman kautta menettänyt kunniajäsenensä prof. Péter Hajdún Budapestista, ulkojäsenensä tutkija Éva Schmidtin Hanty-Mansijskista ja prof. Edit Vértesin Budapestistä sekä vakinaisen jäsenensä ja Finnisch-ugrische Forschungenin toimitusneuvoston pitkäaikaisen jäsenen prof. Lauri Hongon Turusta.

Seuran toimimiehinä ovat päättyvänä kautena olleet seuraavat: esimiehenä prof. Ulla-Maija Kulonen, 1. varaesimiehenä prof. Sirkka Saarinen, 2. varaesimiehenä dos. Tapani Salminen, sihteerinä fil. lis. Riho Grünthal, rahanvartijana ekon. Kyösti Järvinen, kirjavarainhoitajana maist. Maire Aho, arkistonhoitajana ja johtokunnan lisäjäsenenä dos. Eino Koponen, johtokunnan muina lisäjäseninä prof. Kaisa Häkkinen ja dos. Ildikó Lehtinen, yliasiamiehenä fil. maist. Merja Salo, tilintarkastajina prof. Esko Koivusalo ja oik. kand. Ralf Sunell varamiehinään kauppat. maist. Mikko Koivusalo ja prof. Tapani Lehtinen.

Seuran edustajina August Ahlqvistin, Yrjö Wichmannin, Kai Donnerin ja Artturi Kanniston rahastojen korkovaroista päättävässä lautakunnassa ovat olleet 1. varaesimies prof. Sirkka Saarinen, 2. varaesimies dos. Tapani Salminen sekä asemansa perusteella esimies, prof. Ulla-Maija Kulonen. Alfred Kordelinin yleisen edistys- ja sivistysrahaston tieteen jaostossa Seuraa on edustanut prof. Ulla-Maija Kulonen. Tieteellisten seurain valtuuskunnan hallituksen varajäsenenä, Tieteellisten seurain valtuuskunnan julkaisukeskuksen johtokunnassa ja Suomen tiedekustantajien liiton vuosikokouksessa on Seuraa edustanut sihteeri, lis. Riho Grünthal. Tieteellisten seurain valtuuskunnan vuosikokouksessa Seuraa edusti prof. Kaisa Häkkinen. Taluttaja Oy:n yhtiökokoukseen ja Sanoma WSOYj:n varsinaiseen ja ylimääräiseen yhtiökokoukseen Seuran edustajana on osallistunut rahanvartija, ekonomi Kyösti Järvinen.

Helsingissä 2. joulukuuta 2002

Riho Grünthal

sihteeri